Kolme joukkuetta – Karhula Bears, Ryydmans ja HuRu – on jo varmistanut paikkansa välieriin.
Neljännestä paikasta käy kisaa vielä kolme joukkuetta – KoKiri, KoRe ja Virojoki Stars.
Vahvimmin paikassa on tällä hetkellä, kun muutama kierros on vielä pelaamatta, kiinni KoKiri.
Muut joukkueet ovat mahdollisuutensa välieriin jo menettäneet ja lopuissa peleissä panoksena näillä onkin vielä oman kunnon ja mielialan kohottaminen.
Kauden yllättäjä on ollut ehdottomasti kestomenestyjä Ryydmans, joka vedettyään henkeä yhden kauden verran, on jälleen mukana kärkikahinoissa.
Muita mainittavia "muutoksia" edelliskausiin ei ole ollut nähtävissä. Jotta sarja saataisiin kiinnostavammaksi, pitäisi joukkueita saada ehdottomasti muutama lisää. Haastammekin täten kaikki paikkakunnan ja vähän laajemmankin alueen kiekkoihmiset houkuttelemaan lajin pariin uusia tulokkaita – niin pelaajia kuin joukkueitakin.
Lisäjoukkueet auttavat sarjan järjestäjiä rakentamaan kiinnostavamman sarjan, jossa saadaan enemmän tasaisia ja ennen kaikkea mielekkäitä pelejä.
|